KUOSMALA

Yksi neljästä Rantasalmen Syväiskylän talosta, joka siirrettiin isojaossa Lahdenkylän numeroksi 9. Oli Kuosmasen suvun jälkeen Pulkkisten, Kankkusten ja Lötjösten omistuksessa ja 1800-luvulla Hartikaisen suvun omistuksesta. Alfred Ruuskanen osti heiltä 27.6.1891 talon 7.900 markan kauppahinnasta. Pinta-alaltaan 245 hehtaaria ja Ruuskasten aikaan noin 180 hehtaaria. Siirtyi Ukko-Väinöltä poika-Väinölle ja edelleen muille veljeksille 1940-luvulla. Päärakennus on kohta satavuotias, rakennettu 1906 ja viimeksi peruskorjattu 1990-luvulla. Museoaitta on vuodelta 1782.

 

Kuosmalan päärakennus 1930-luvulla.

Paluu